kirjasäätiö-referenssi-hero-1920x1080

40-vuotias Finlandia-palkinto teki jokaisesta suomalaisesta kirjallisuusvaikuttajan

Suomen Kirjasäätiö halusi tehdä 40-vuotiaasta Finlandia-palkinnosta koko kansan puheenaiheen. Kaikkien aikojen Finlandia -äänestys keräsi 22 000 ääntä ja poiki nelisenkymmentä mediaosumaa – sekä innosti kustantajat ottamaan uusintapainoksia vanhoista Finlandia-klassikoistaan.

Kirjasäätiö jakoi Finlandia-palkinnon jo 40. kerran vuonna 2023. Miten juhlavuosi näkyi, hallituksen puheenjohtaja Mari Koli?

Kiinnostus Finlandia-palkintoa kohtaan oli vähentynyt viime vuosina ja koimme Kirjasäätiön hallituksessa palkinnon jämähtäneen pönöttävään imagoon. Juhlavuosi tarjosi meille hyvän hetken lisätä palkinnon näkyvyyttä ja tuoda kirjallisuutta esiin tuoreella tavalla.

Halusimme tuoda Finlandian lähemmäs kaikkia suomalaisia ja koskettaa ihmisiä. Koimme tärkeäksi uudistaa viestinnän tapoja ja olla läsnä somekanavissa aiempaa aktiivisemmin ja vaikuttavammin. Uudistuksen tavoitteena oli kannustaa ihmisiä lukemaan ja ostamaan kirjoja sekä inspiroitumaan suomalaisesta kirjallisuudesta.

Juhlavuoden avainluvut

  • 22 000 annettua ääntä Kaikkien aikojen Finlandia -äänestyksessä
  • noin 40 mediaosumaa päämedioissa äänestyksestä
  • 63 mainosta Facebookissa ja Instagramissa
  • 485 000 tavoitettua ihmistä somessa
  • 48 000 klikkausta
  • 3,2 M näyttökertaa

Miten lähditte uudistamaan viestintäänne ja markkinointianne, Kirjasäätiön pääsihteeri Elina Lahdenkauppi?

Emme ole aiemmin juuri hyödyntäneet ulkopuolista viestintä- ja markkinointikumppania. Juhlavuosi mahdollisti profiilin nostamisen ja tavallista suuremmat panostukset viestintään, ja valitsimme kumppaniksemme Era Contentin. Aloitimme yhteistyömme työpajalla, jossa määrittelimme mitä ja keitä tavoittelemme ja miksi. Halusimme tavoittaa myös ihmisiä, jotka eivät lue aktiivisesti eivätkä ole seuranneet palkintoa. Työskentelyn pohjalta syntyi Finlandia-juhlavuoden viestintäsuunnitelma.

Toteutimme juhlavuonna somepainotteista viestintää ja markkinointia. Eran vahva somekanavien ja -markkinoinnin osaaminen olikin meille todella arvokasta.

On tärkeää, että kumppanilla on kuuntelemisen taidon lisäksi myös kyky tuoda esiin omaa ammattitaitoaan rohkeasti. Eralaiset uskaltavat haastaa ja kysyä vaikeitakin kysymyksiä. Saimme paljon hyviä ideoita sisältöihin ja toteutustapoihin. Yhteistyö oli myös mutkatonta ja helppoa. Finlandia-palkinnon näkyvyys juhlavuonna oli aivan eri tasolla kuin aiemmin.

Mikä viestinnässänne muuttui konkreettisesti, Mari Koli?

Olemme aiemminkin esitelleet kaikkien kolmen kategorian – tietokirjallisuuden, lasten- ja nuortenkirjallisuuden sekä kaunokirjallisuuden – ehdokaskirjat, mutta nyt nostimme myös kirjailijat, esiraadit ja voittajien valitsijat esiin raikkaalla ja uudella tavalla.

Juhlavuoden erityistempaus oli muistella aiempien vuosien Finlandia-voittajia. Järjestimme Kaikkien aikojen Finlandia -äänestyksen, jossa suomalaiset pääsivät äänestämään suosikkiaan kaikista kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajista 40 vuoden ajalta. Ääniä tuli 22 000, mikä yllätti meidät iloisesti. Kun mediakin nosti äänestyksen isosti esiin, innostuivat kustantajat ottamaan joistain teoksista uusintapainoksia sekä varmistivat, että teokset ovat saatavilla ainakin sähköisesti.

Mikä Mari oli sinulle juhlavuoden kohokohta?

Vuosi tietysti huipentui marraskuun lopussa järjestettyyn palkintogaalaan, jossa julkistimme Finlandia-palkitut. Gaalan puheenvuorot olivat kohottavia, ja meillä oli erityisen karismaattiset voittajien valitsijat. Oli fantastista kuulla, miten tyytyväisiä ihmiset olivat gaalaan ja myös Finlandian imagouudistukseen.

Toinen hieno hetki oli Kaikkien aikojen Finlandia -voittajan julkistus Helsingin Kirjamessuilla lokakuussa. Julistimme voittajan messujen viimeisenä päivänä sunnuntaina kello 16.30. Pidin ajankohtaa ennakkoon melko epäkiitollisena mutta katsomo olikin täynnä, eli yleisöäänestyksen tulos kiinnosti! Oli upeaa lukea äänestäjien perusteluja siitä, miten menneiden vuosien voittajateokset ovat puhutelleet ja koskettaneet heitä. Tarinat kertoivat hienosti kirjojen voimasta.

Saimme koko viime vuoden tekemisestä – viestinnästä, äänestyksestä ja gaalasta – poikkeuksellisen paljon palautetta. Kustantajat kiittelivät erityisesti aktiivista somenäkyvyyttämme. Itse annan markkinointiviestinnän arvosanaksi täyden kympin.

Asiakkuusjohtaja Virvamaria Toikka:

Suunnitelman ytimessä Suomen suurin kirjaraati

Viestintäsuunnitelman kärkiajatuksena oli yhdistää ihmisten elämänkokemukset Finlandia-palkintoon. Kirjat ovat ihmisille tapa hahmottaa omaa elämänkulkua, ja Finlandia-palkinto on merkittävä osa suomalaisten elämänhistoriaa. Finlandia-kirjojen seurassa on tunnettu ja koettu paljon: rakastuttu, erottu, iloittu ja surtu.

Koskettavalla ja ihmisläheisellä viestinnällä tavoitimme valtavan määrän suomalaisia.
Pääkampanjassa eli Kaikkien aikojen Finlandia -äänestyksessä katse käännettiin juhlallisesta ja pedagogisesta kirjapuheesta ihmisläheiseksi viestinnäksi, jossa korostui kirjallisuuden merkitys ihmisten elämässä ja suuren yleisön kirjallisuusnäkemysten arvo.

Nostimme keskiöön lukijat ja heidän kokemuksensa sekä ajatuksensa – jokainen voi olla kirjallisuusvaikuttaja! Vaikka olisi lukenut elämänsä aikana vain yhden Finlandia-kirjan, saattoi äänestää Suomen suurimmassa kirjaraadissa.