Numerot sen kertovat – tällainen oli eranomainen vuosi 2022

Numeroita ei voi lahjoa, joten tiivistimme viime vuotemme kahdeksaan paljon puhuvaan lukuun. Ja annoimme lopuksi itsekin yhden arvosanan, nimittäin täyden kympin!

9,3

Ihana luku, kerta kaikkiaan! Etenkin, kun sen perään saatiin kolme kymmenystä lisää vuodesta 21! Ja varsinkin, kun se on ihan linjassa strategisten mittareidemme kanssa (tavoitetaso yli ysin). Niin, kyseessä on siis asiakkaidemme meille viime marraskuussa antama suositteluarvosana. Olemme tästä palautteesta ylpeitä, iloisia ja nöyriä, etenkin kun vastaajat arvioivat meitä armottomalla asteikolla ykkösestä napakymppiin.

4,6

Kysymme palautetta säännöllisesti paitsi armailta asiakkailtamme, myös eralaisilta. Yksi arvoistamme on välittäminen. Siksi olemme erityisen iloisia siitä, että henkilöstökyselymme eranomaisin arvio 4,6 (asteikolla 1–5) napsahti juuri kysymykseen ”Saan tarvitessani tukea ja apua työkavereiltani”. Lähes yhtä hyvään tulokseen (4,35) päästiin, kun samaa asiaa arvioitiin esihenkilöidemme osalta. Asiakkaidemme mieltä toivottavasti lämmittää, että kohdassa ”Työni on haastavaa ja mielenkiintoista” arvio on imarteleva 4,15.

5+7

Eralaisista puheen ollen! Meillä aloitti viime vuonna peräti 12 uutta eranomaista osaajaa. Maaliskuussa startannut kaikkien aikojen ensimmäinen trainee-ohjelmamme toi meille viisi eranauttia, jotka kaikki jatkoivat Erassa harjoittelun päätyttyä. Jasminin (digituottaja), Lauran (graafinen suunnittelija), Olgan (digituottaja), Mikan (videotuottaja) ja Teemun (tuottaja) lisäksi meillä aloittivat design director Leena, sisältöjohtajat Leila ja Riikka, Seinäjoen toimiston johtaja Mervi, viestintästrategi Tiina, graafinen suunnittelija Sini ja myyjä Anna.

743

Näin monta tuntia koulutusta eralaiset kirjasivat tuntisysteemiimme Toggliin. Ja se on hyvä, sillä yksi viime vuoden strategisia painopisteitämme oli osaamisen kehittäminen. Se sisälsi säännöllistä uuden oppimista ja oman osaamisen jakamista niin koko Eran kuin kollegoidenkin kesken – sekä ihan omin päin ja ulkopuolisissa koulutuksissa.

100 %

Tuplasimme toimipaikkojemme määrän, kun perustimme Mervi Rantakarin johdolla Seinäjoelle uuden tukikohdan Etelä-Pohjanmaan yrityksiä ja organisaatioita palvelemaan. Ja Helsingin päässä muutimme uusiin, entistä isompiin ja ehompiin tiloihin Takomotie 8:iin.

1.

Tekemämme Asuntosäätiön asukaslehti Kotimaisema voitti parhaan median tittelin ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry:n vuotuisessa Oma media -kilpailussa. Tuomariston mukaan lehdestä välittyy kodikas tunnelma ja inhimillinen ote, ja sen visuaalinen ilme on pienintä yksityiskohtaa myöten hiottu.

Printtitöidemme valikoima sai myös aivan uuden tulokkaan, kun aloitimme Kemia-lehden tekemisen ja mediamyynnin.

+8,4 %

Kummahan se olisi, jos kaikki nämä numerot eivät yhteenlaskettuina johtaisi kasvuun. Sitä meille kertyi viime vuonna 8,4 prosentin verran, kun liikevaihtomme nousi 2,6 miljoonaan euroon. Taloudellisesta performanssistamme todisti Suomen Asiakastiedon meille jo kolmatta kertaa myöntämä Suomen Vahvimmat Platina -luokitus, joka kertoo, että kuulumme toimialamme taloudellisesti vahvimpaan 2 prosenttiin.

Täysi 10

Lopuksi meidän palautteemme teille, arvoisat asiakkaamme! Ilman teitä ei näillä numeroilla olisi merkitystä, emmekä pääsisi niihin. Teidän kanssanne – ja teidän vuoksenne – pyrimme tänä vuonna taas parempaan. Kiitos!