refe_pilot_hero_1920x957px

Natiivikampanjalla 54 prosentin loikka myyntiin

Natiivimainonta oli japanilaiselle kynävalmistaja Pilotille täysin uusi aluevaltaus Suomessa. Maajohtaja Pia Häkkinen lähti kuitenkin ennakkoluulottomasti kokeilemaan uutta yhdessä Eran kanssa. Bujoilevan Emman ja muiden Frixion-kynien käyttäjien tarinat keräsivät Iltalehdessä yli 100 000 lukukertaa.

Mitä tavoittelitte natiivikampanjalla ja kuinka se toteutettiin, pilotin Suomen maajohtaja Pia Häkkinen?

Kampanjamme tavoitteet olivat kristallinkirkkaat: lisätä Pilotin tunnettuutta ja tavoittaa FriXion-kyniemme tuoteperheen erilaiset kohderyhmät, kuten esimerkiksi bujoilevat nuoret naiset, perusvärejä suunnittelussa ja hahmottelussa käyttävät miehet sekä dataa ja tuoteargumentteja arvostavat ostajat.

Koska kohderyhmiä oli monia, päädyimme toteuttamaan kampanjan kolmen natiiviartikkelin sarjana Alma Media -konserniin kuuluvan Iltalehden sivuilla. Natiivimarkkinointi tuntui parhaalta vaihtoehdolta siksikin, että halusimme upottaa artikkeleihin linkin jälleenmyyjiemme sivuille. Lisäksi kampanjaan sisältyi display-näkyvyyttä Iltalehden mobiilissa ja desktopissa.

Era Pilot luku 1

Kuinka kampanja toimi?

Loistavasti – FriXion-tuoteperheemme myynti kasvoi 54 prosenttia kampanjan aikana! Kokonaisuudessaan artikkelit toimivat erittäin hyvin ja saavuttivat suuret lukijamäärät, yhteensä yli 100 000 lukukertaa. Hyödynsimme artikkelien sisältöä myös uusien jälleenmyyjiemme sivuilla, ja tämäkin sujui ongelmitta.

Lopputulos on helppo kiteyttää: saavutimme sen, mitä tavoittelimme.

 

Miksi päädyitte tekemään natiivimainontaa?

Markkinointimme on keskittynyt aiemmin pääosin lokalisoituun vaikuttajamarkkinointiin sekä hakusana- ja videomainontaan. Suomessa tehtävä natiivimainonta olikin meille täysin uusi aluevaltaus, ja idea syntyi yhteisissä pohdinnoissa Eran kanssa. Back to School -markkinointikampanjan tavoitteena oli kasvattaa kynien ja täytesäiliöiden tunnettuutta ja myyntiä, joten natiivimarkkinointi tuntui luontevalta tavalta kertoa tuotteistamme suurelle yleisölle.

Myös Era oli sinulle uusi tuttavuus. Kuinka päädyit yhteistyöhön kanssamme ja miten se sujui?

Olin kuullut Erasta hyvää ja pannut teidät merkille sosiaalisessa mediassa. Pian yhteydenottoni jälkeen sain mainioita ideoita ja ajatuksia kampanjamme toteuttamiseksi. Se oli painava syy, miksi valitsin Eran useammasta vaihtoehdosta markkinointikumppaniksemme toteuttamaan juuri tätä kampanjaa.

Tiiminne oli mukana kampanjassa koko sydämellään ideoinnista toteutukseen ja viimeisteltyyn saakka. Räätälöimme jokaiselle kohderyhmälle sopivan sisällön ja kuvituksen. Era hoiti käytännön toteutuksen.

Koin, että eralaisilla oli aito halu ymmärtää tuoteportfoliotamme ja löytää parhaat mahdolliset toteutus- ja ratkaisukeinot tavoitteiden saavuttamiseksi. Yhteydenpito ja kommunikointi sujuivat luontevasti koko prosessin ajan.

Era Pilot luku 2

Toimitusjohtaja Eero Anhava:

Onnistumisen taustalla tiivis yhteistyö

”Iso tekijä tässä onnistumisessa oli kampanjakokonaisuuden avoin miettiminen ja tiivis yhteistyö koko tekijätiimimme ja Pilotin välillä. Näin onnistuimme ideoimaan sisällöt, jotka puhuttelivat kynäperheen keskenään aivan erilaisia kohderyhmiä. Natiivimainonta osoitti jälleen kerran tehonsa ja arviomme sen tavoittavuudesta piti kutinsa. Suosittelenkin natiivimainontaa kaikille, jotka haluavat tavoittaa isoja joukkoja nopeasti ja edullisesti – tällöin se on esimerkiksi somea toimivampi vaihtoehto.”

Haluatko kuulla lisää?

Eero Anhava

Toimitusjohtaja ja osakas
040 123 4567
eero.anhava@eracontent.fi