Tarinallinen podcast auttaa suomalaisia tekemään fiksumpia talouspäätöksiä

IhanFINE-podcast kertoo vakuutus-, pankki- ja sijoitusasioiden koukeroista mukaansatempaavalla ja helposti omaksuttavalla tavalla. FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan viestintään podcast on tuonut rentoutta ja näkyvyyttä uusien kohderyhmien parissa. Avain onnistuneeseen podcastiin oli ajatuksella tehty konsepti.

Millainen rooli podcastilla on viestinnässänne, FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan viestintäpäällikkö Elina Antila?

Tehtävämme on kasvattaa suomalaisten talousosaamista, jotta he tekevät fiksumpia päätöksiä taloudenhallinnassaan. Haluamme, että ihmiset osaavat esimerkiksi kilpailuttaa vakuutuksensa, tunnistaa pankkihuijaukset ja valita sopivan vakuutuksen. Vakuutus-, pankki- ja sijoitusasiat ovat usein mutkikkaita ja vaikeita ymmärtää. Siksi tarjoamamme tiedon tulee olla paitsi riippumatonta ja puolueetonta myös ymmärrettävää ja käytännönläheistä.

Ihmiset kaipaavat nykyään nopeasti kulutettavaa ja helposti omaksuttavaa sisältöä. Siksi olemme alkaneet panostaa artikkelien ja oppaiden lisäksi videoihin ja podcastiin. Podcastissa voimme käsitellä aiheitamme havainnollisesti ja rennosti, ja samalla tuoda esiin asiantuntijoitamme ja asiantuntijuuttamme.

Uudistitte IhanFINE-podcastin konseptin ensimmäisen kauden jälkeen. Miksi ja miten podcast muuttui?

Toteutimme ensimmäisen kauden vuonna 2021 osana 50-vuotisjuhlintaamme. Podcast jatkoi juhlakirjamme aiheita, ja käsitteli suomalaisen finanssialan ajankohtaisia ilmiöitä ja tulevia trendejä asiantuntijoiden kanssa.

Kakkoskaudella halusimme kokeilla jotain uutta, sillä podcastit ovat meille vielä suhteellisen uusi alue. Niinpä päätimme käsitellä aiheita, joista kysytään neuvonnassamme eniten ja kohdistaa podcastin suoraan ykköskohderyhmällemme eli kuluttajille.

Podcastin on koukutettava kuulija. Konseptisuunnittelulla on tässä merkittävä rooli. Tunnistettava tyyli ja elementit sitouttavat yleisöä ja johdattavat jaksosta toiseen.

Kuinka podcastin konsepti syntyi?

Suunnittelimme yhdessä Eran kanssa peruspilarit, kuten kuinka monta jaksoa teemme ja minkä tyyppisiä aiheita käsittelemme. Halusimme, että jaksoissa on äänessä asiantuntijoidemme lisäksi juontaja. Kun isot linjat oli sovittu, Era sai vapaat kädet konseptointiin.

Nykyään jokainen jakso alkaa tarinallistetulla ja dramatisoidulla esimerkkitapauksella, joka herättää kuulijoiden mielenkiinnon. Konseptissa on määritelty myös jaksojen rakenne, äänimaailma ja musiikki.

Asiantuntijamme osallistuivat konseptin ja sisällön suunnitteluun, joten heidät oli helppo innostaa mukaan myös jaksojen tekoon! Ammattijuontajan käyttö tuo puolestaan podcasteille tyypillistä keskustelevaa otetta.

Koukuttavan konseptin lisäksi tärkeää on tietysti jokaisen jakson huolellinen käsikirjoittaminen ja sen varmistaminen, että punainen lanka toteutuu myös itse äänityksissä. Tästä eralaiset pitivät hyvin huolta.

Miten uudistettu podcast-kausi onnistui?

Saimme mielenkiintoisia ja helposti lähestyttäviä jaksoja valitsemistamme aiheista. Asiantuntijamme saivat näkyvyyttä ja pääsivät kokeilemaan uutta kerrontatapaa. Minua ilahduttaa myös Eran podcastille luoma visuaalinen ilme, joka on nuorekas ja eläväinen.

Markkinoimme jaksoja TikTokissa, mikä auttoi tavoittamaan uusia kuulijoita sisältömme pariin. Podcastien näkyvyyden eteen on tehtävä pitkäjänteistä työtä ja markkinoitava jaksoja. Podcast on ajaton sisältömuoto, ja voimme hyödyntää jaksoja myös tulevaisuudessa.

Uusi podcastien toteutustapa on tuonut viestintäämme rentoutta. Kerronnallinen tyyli toivottavasti madaltaa kynnystä lähestyä meitä. Aiomme jatkossakin tuottaa tarinallista sisältöä, on se sitten videota tai ääntä.

Digitaalisen markkinoinnin asiantuntija Teemu Sätilä:

Ikivihreä podcast palvelee

Jotta IhanFINE-podcast olisi kohderyhmilleen kiinnostava ja lähestyttävä, rakensimme konseptin samaistuttavien tarinoiden ympärille. Nämä konkreettiset tarinat avaavat jokaisen jakson. Tehokeinona ne esitetään ääniviestinä kaverilta kaverille, ja tarkasti valittu musiikki luo tunnelmaa.

Podcastin tarinat eivät ole aikasidonnaisia, vaan ne palvelevat juuri silloin, kun kyseinen aihe koskettaa omaa elämää. Podcastin kuunteleminen on ensimmäinen askel asiaan perehtymisessä. IhanFINE onkin kuin asiakaspalvelun ensimmäinen kosketuspinta, jossa FINEn asiantuntija on apunasi.

Haluatko kuulla lisää?

Eero Anhava

Toimitusjohtaja ja osakas
040 123 4567
eero.anhava@eracontent.fi