Markkinointi maustaa huipputason ravintolaelämyksen

Kilpailu ravintola-asiakkaista on kiivasta, ja valinnanvara kasvaa koko ajan. Siksi persoonallisista huippuravintoloistaan tunnettu Olo Collection rakentaa brändejä, joihin voi rakastua. Pitkäjänteisen brändityön rinnalla markkinoinnin tehtävä on täyttää varauskirjat päivästä toiseen – ja pysyä mukana hektisen bisneksen kaikissa käänteissä.

Olo Collection on laadukkaan ruokafilosofian ympärille kasvanut huippuravintoloiden ryhmä. Mitä seitsemän persoonallisen ravintolan kokonaisuus edellyttää markkinoinnilta, toimitusjohtaja Mikko Heinonen?

Kaikilla ravintoloillamme on vahva oma identiteettinsä, liikeideansa, konseptinsa ja asiakaslupauksensa. Markkinoinnille tämä asettaa erityisiä vaatimuksia, sillä meidän täytyy ottaa huomioon sekä jokaisen ravintolan omat lähtökohdat että kaikkia ravintoloitamme yhdistävät arvot. Niitä ovat vaikkapa käsityöläisyys – ravintoloissamme kaikki tehdään huolella käsityönä erinomaisista raaka-aineista – ja lämpö asiakaskohtaamisissa.

Haasteenamme  on saada ravintoloidemme äänet kuuluviin niin, että ne erottuvat toisistaan eivätkä syö toisiaan. Lisäksi niiden täytyy tietysti erottua kilpailijoistaan – jos brändi ei erotu, sitä ei huomata. Jos brändiä ei huomata, sitä ei haluta.

Uutta ravintolaa avattaessa menee aikaa, että oikea äänensävy löytyy. Kun ääni on löytynyt, on pidettävä huolta siitä, että se pysyy. Tämä vaatii markkinointikumppaniltamme Eralta syvää ymmärrystä konsepteistamme ja siitä, miten haluamme puhutella asiakasta. Toisaalta haluamme, että asiakkaamme tuntevat meidät mielenkiintoisena ravintolaperheenä. Olo Collection on kuin sateenvarjo, jonka alle ravintolamme sijoittuvat ja ”ravintola by Olo Collection” on viesti ja lupaus asiakkaillemme.

Millaisia tavoitteita asetat markkinoinnille?

Ravintoloiden elinkaaren eri vaiheilla on omat tavoitteensa. Kun lanseeraamme uutta ravintolaa, kuten heinäkuussa 2021 avattua kortteliravintola Egoa, ensimmäinen tavoitteemme on kasvattaa tunnettuutta ja saada ihmisiä sisälle ravintolaan.

Markkinoinnissa panostamme maksettuun mainontaan sosiaalisen median kanavissamme. Tähtäämme aina siihen, että saamme ihmisen kiinnostumaan, innostumaan ja tekemään pöytävarauksen.

Markkinoinnilla luomme eri ravintoloillemme myös brändimielikuvaa. Parhaassa tapauksessa markkinointi vahvistaa sitä kokonaisvaltaista elämystä, jota ravintoloissamme asiakkaillemme tarjoamme. On muistettava, että tyytyväisimmät asiakkaat ovat brändilähettiläitämme.

Ravintola-alan kilpailu on erittäin kovaa ja uusia paikkoja aukeaa yhtenään. Millaisin keinoin erottaudutte?

Ravintolabisnes syntyy ja rakentuu ihmisten kautta. Tuomalla esiin omaa henkilöstöämme herätämme kiinnostusta, luomme läheisyyden tunnetta ja sitoutamme asiakkaitamme. Ihmiset tekevät tämän bisneksen, ja sen haluamme kertoa asiakkaillemme.

Ravintola-ala on mitä suurimmassa määrin palvelubisnestä. Olemme koonneet ympärillemme tiimin, joka saa energiansa ja onnistumisen tunteensa vieraidemme odotusten ylittämisestä.

Jokaisella työntekijällämme on palava halu palvella suurella sydämellä ja henkilökohtaisesti.

Vastaat Olo Collectionin markkinoinnista. Millaista viestintä- ja markkinointikumppania arvostat?

Arvostan Erassa intohimoista otetta tekemiseen ja liiketoimintamme ymmärrystä. Yhteistyön myötä olemme oppineet toisiltamme paljon. Odotan, että eralaiset myös rohkeasti haastavat meitä. Haastaminen ei ole koskaan pahitteeksi, sillä se vähintään kehittää yhteistä keskustelua.

Ravintola-ala on hyvin hektistä, mistä johtuen vuosi- ja pidemmän tähtäimen suunnitelmamme ovat pitkälti suuntaa antavia. Kun tilanteet muuttuvat, niin suunnitelmatkin elävät – nopeimmillaan jopa päivästä toiseen. Siksi arvostan kumppania, joka toimii ripeästi, kun tilanne sitä vaatii. Tässä Era on onnistunut hienosti!

Tavoitteiden ja tulosten seuranta sekä analytiikka on erittäin olennaista menestyksellisen liiketoiminnan kannalta. Eralta saan tarkkaa numeerista faktaa ja analyysia markkinointitoimenpiteiden tehosta. Analyysin ja suositusten perusteella osaamme viedä asioita oikeaan suuntaan.

Sisältöjohtaja Riikka Huotari:

Aktiivinen vuoropuhelu avainasemassa

”Kumppanuutemme Olo Collectionin kanssa ulottuu monelle eri tasolle. Teemme kuluttajamarkkinointia ja viestintää viidelle eri ravintolalle: Ololle, Emolle, Nudelle, Egolle ja uusien ravintolakonseptien testistudio Foodololle. Kahta viimeksimainittua olemme olleet mukana lanseeraamassa.

Garden by Ololle sekä Villa Störsvikille teemme b-to-b-markkinointia ryhmämyynnin vauhdittamiseksi. Uusin lisä yhteistyöhömme on Olo Creative Catering, jonka verkkosivuston sisällöt ovat kädenjälkeämme.

Kuten Mikko sanoo, ravintolabisnes on monesti hektistä. Siksi aktiivinen vuoropuhelu on onnistumisessa avainasemassa. Se mahdollistaa nopean reagoinnin ja toisaalta myös pitkäjänteisen kehittämisen. Jatkuva some-markkinointi viidelle erilaiselle ravintolalle vaatii tiimiltämme rautaista brändituntemusta ja jatkuvaa äänen hienosäätöä, jotta viestit ovat yhtä houkuttelevia kuin Olo Collectionin ravintoloiden tarjoamat elämyksetkin!”

Haluatko kuulla lisää?

Eero Anhava

Toimitusjohtaja ja osakas
040 123 4567
eero.anhava@eracontent.fi