Karkkimyytinmurtajat ja muita makeita tarinoita
Fazer Makeisilla on pitkä historia ja liuta legendaarisia tuotteita. Niihin liittyvä arvokas ja kiehtova karkkitrivia jäi kuitenkin pitkään huomaamatta. Nyt karkkihistoria leviää digitaalisessa muodossa kaikkien huulille.
Mitä tavoittelette sisältömarkkinoinnilla, Fazer Makeisten Senior Digital Manager Matti Markkola?
Haluamme, että kuluttaja viettää aikaa Fazer Makeisten parissa muutenkin kuin ostamalla ja nauttimalla tuotteitamme. Meillä on valtavasti ainutlaatuisia tarinoita, joihin tutustua! Moni karkkimyytti on kulkeutunut suullisena kertomaperinteenä lapsuudesta saakka tai kutkuttaa yhä ihmisten mieliä.
Esimerkiksi Fazerin Sinisen ikonisen tunnussävelmän syntyminen tai Marianne-karkin nimeäminen ovat tarinoita, joista olemme monikanavaisesti kertoneet. Haluamme myös antaa makeistuotannollemme kasvot ja esitellä ihmisiä, jotka makeisia tekevät.
Miten jakelette sisältöjä?
Teemme sisältöjä erityisesti fazer.fi-verkkosivuille ja suomenkielisille yleisöille. Verkkosisältöjä jaamme monipuolisesti uutiskirjeissä, somemainonnassa ja natiivimarkkinoinnissa. Eran kanssa on syntynyt muun muassa 20–30 paljon luettua verkkojulkaisua, jotka ovat parhaimmillaan yltäneet verkkosivujemme luetuimmiksi artikkeleiksi.
Miksi juuri Era?
Era ei tuota kertakäyttötavaraa. Pyrimme kestävään sisällöntuotantoon eli siihen, että jutut kestävät aikaa eivätkä menetä kiinnostavuuttaan. Olemme Eran kanssa samalla aaltopituudella toiminnasta, toivotuista sisällöistä ja niiden tavoitteista.
Eran media- ja toimittajataustaiset ammattilaiset ovat parhaita kiteyttämään ja äkkäämään meille tavanomaisista asioista kiehtovia näkökulmia ja yksityiskohtia.
Palvelumme
Fazerille
Mikä on muuttunut yhteistyön myötä?
Ajattelemme aiempaa kerronnallisemmin ja asiakaskeskeisemmin. Tarkastelemme päivittäisiä toimia ja tietoa eri tavalla, kun tutkimmekin niitä asiakkaiden näkökulmasta. On myös hienoa nähdä, kuinka aiemmin pelkkänä huhuna liikkunut tieto muuttuu viralliseksi totuudeksi. Esimerkiksi Mignon-muna-sisällöt vahvistivat ihmisten arvelun, että munien valmistuksessa käytetään tosiaankin aitoja kananmunan kuoria.
Sisältömarkkinoinnilla on nykyään oma tärkeä tonttinsa toiminnassamme. Se edellyttää valtavaa määrää kiinnostavia sisältöjä, joiden äärelle ihmiset löytävät ja haluavat tulla. On hienoa voida luottaa sisällöntuotantoa ammattilaisten vastuulle.
Tutustu Fazerin sisältöihin
Haluatko kuulla lisää?
Eero Anhava
Toimitusjohtaja ja osakas
040 123 4567
eero.anhava@eracontent.fi