oona-hiili-3

Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi kun verbit ovat oikeat

Yliopisto-opiskeluissa viestinnän vaikuttavuus ja tärkeys yhteiskunnassa ovat tulleet selväksi. Vasta Erassa pääsin kuitenkin itse kokemaan kielellisten valintojen merkityksen konkreettisesti, kirjoittaa tuottajaharjoittelija Oona Hilli.

”Hei, ei Michelin-tähdellä palkittuun ravintolaan päädytä töihin, vaan päästään!” Näin kuului ensimmäisen Erassa kirjoittamani jutun arvio. Siitä asti olenkin miettinyt paljon verbejä.

Välillä on kuitenkin ihan ok sanoa lauseessa hyvinkin lupsakkaasti ”kun käyttelimme”. Päätymistä ja pääsemistä. Käyttämistä ja käyttelyä. Kohderyhmät, alustat ja eri formaatit vaativat kaikki hieman omanlaisensa kielen. Verbillä on paljonkin väliä.

Asiakkaasta ja sisällöstä toiseen hyppääminen virkistää. Samalla oma ajatus täytyy osata asettaa samalle aaltopituudelle kulloisenkin aiheen ja kohderyhmän kanssa. Välillä vaihdos töiden välissä vaatiikin pienen tauon – vaikka pienen kävelyn kahvikoneelle ja takaisin. Kahvin tippuessa ajatus ehtii siirtyä it-alan uusimmista uutisista kohti arvostettua kokkikilpailua.

Juuri monipuolisten töiden takia Eraan hain. Täällä olen päässyt tekemään kaikkea artikkeleista markkinointisuoriin ja sosiaalisen median julkaisuihin. Samalla olen oppinut lisää monesta yhteiskunnan eri toimijasta ja toimialasta: esimerkiksi lääke-, ravintola- ja rakennusalasta – ja siitä, mihin kaikkeen he viestintäammattilaisten apua tarvitsevat.

Toimitusjohtaja Eero Anhava sanoi ihan harjoitteluni alussa, että työtämme on kertoa asiakkaidemme toiminnasta ja tavoitteista mahdollisimman selkeästi ja mielenkiintoisesti. Samalla nostamme esiin yhteiskunnan eri ääniä ja näkökulmia.

Lausahdus lisäsi heti oman työn merkityksen tuntua. Pieneltäkin vaikuttavat valinnat voivat vaikuttaa johonkin suurempaan.

Olen pitänyt itseäni ihan hyvänä, mutta vielä opettelevana kirjoittajana. Kielen rakenteet ja nyanssit konkretisoituivat kuitenkin kunnolla harjoittelussa, kun pääsin työskentelemään kielen ja kirjoittamisen kanssa päivittäin.

Vaikka luotto omiin taitoihin oli kova, huomasin, että kirjoittaminen ei olekaan niin yksinkertaista. Omille tottumuksille ja näkökulmille on välillä sokea kirjoittajanakin. Niinpä oli arvokasta, että Erassa tekstien editointi on erottamaton osa niiden tekemistä. Löysin omia sokeita pisteitä ja oppimisen paikkoja, kun joku muu kertoi huomioitaan tekstistäni.

Erassa opin, että kirjoittamisen taustalla on paljon, paljon tarkkaan harkittuja valintoja. Verbillä on väliä.

Oona Hilli oli tuottajaharjoittelijana Erassa touko–elokuussa 2021. Hän opiskelee viestintää Helsingin yliopistossa.