unnamed-1

Brändi rakentui koko henkilöstön voimin

Kauno- ja tietokirjallisuutta julkaiseva Bazar Kustannus kaipasi apua brändinsä kirkastamiseen. Eran johdolla kustantamon tulevaisuuden ydin rakennettiin uusiksi koko henkilöstön voimin. Työpajatyöskentelyn lisäksi Era toteutti asiakkaille suunnatun kyselyn.

Miksi ryhdyitte brändityöhön, Bazarin johtaja Markus Lähdesniemi?

Teimme uutta strategiaa keväällä 2018, ja yhdeksi tärkeimmistä kehityskohteistamme nousi brändimme kirkastus. Halusimme kertoa sidosryhmille ja kuluttajille, millainen on vuoden 2018 Bazar ja millainen olemme tulevaisuudessa. Oman henkilökuntamme piti kuitenkin ensin ottaa brändimme omakseen. Aluksi etenimme omin avuin, mutta pian huomasimme, että tarvitsemme ammattilaisten osaamista. Meillä on aina ollut vahva arvopohja, mutta kaipasimme apuja mission, vision ja arvojen selkeyttämiseen.

Era Pilot luku 1

Millaista työ käytännössä oli?

Työskentelymme Eran kanssa oli äärimmäisen hedelmällistä ja rakensimme tulevaa koko yrityksen voimin. Yhteishenkemme oli jo ennestään loistava, mutta brändiprojekti hioi meidät vielä yhtenäisemmäksi tiimiksi. Työpajoissa unohdimme roolit, heittäydyimme ja annoimme palaa – se oli vapauttavaa. Oli hyödyllistä, että projektissa oli mukana myös kirja-alan ulkopuolisia ihmisiä.

Mikä muuttui yhteistyön myötä?

Suurin muutos tapahtui korviemme välissä, mutta moni asia muuttui nopeasti myös käytännön tasolla. Saimme yrityksellemme selkeän mission ja vision sekä arvot, jotka lähtevät meistä itsestämme. Vuosien varrella meille itsellemme oli syntynyt niin paljon sokeita pisteitä ja pinttyneitä tapoja tehdä asiat aina saman kaavan mukaisesti. Tuoreet näkökulmat antoivat tekemiseen raikkautta.

Palvelumme
Bazarille

Haluatko kuulla lisää?

Eero Anhava

Toimitusjohtaja ja osakas
040 123 4567
eero.anhava@eracontent.fi