Vuokra-asiantuntijat

Kun markkinoinnin, viestinnän tai sisältöjen osaajapula iskee, Era on lähellä. Vuokra-asiantuntijamme tuo tiimiisi paitsi oman työpanoksensa, myös koko Eran osaamisen.

Vuokra-asiantuntija on toimiva ratkaisu monenlaisiin tilanteisiin: tarvitset apua vaativan projektin läpiviemiseen, vahvistusta tiimiisi esimerkiksi vanhempainvapaan ajaksi, lisäkäsiä pyörittämään päivittäistä toimintaa tai erityisosaajan, jonka rekrytointi olisi työlästä. Uuden työntekijän palkkaamiseen verrattuna vuokra-asiantuntijan hyödyntäminen on sekä joustavaa että riskitöntä.

Meillä Erassa on laajaa osaamista ja monipuolista kokemusta sisällöntuotannon, markkinoinnin ja viestinnän vaativista asiantuntijatehtävistä. Tämän osaamisen jaamme mielellämme myös asiakkaidemme käyttöön vuokra-asiantuntijapalvelumme kautta. Eralaiset ovat toimineet muun muassa projekti-, markkinointi- ja viestintäpäällikköinä, some-tuottajina, editoreina, toimittajina ja graafikoina asiakkaidemme organisaatioissa.

ulkoistetut palvelut

”Käynnistimme vuonna 2021 kattavan ohjelman, jossa keskitymme energiainfraan ja tehostamme toimintaamme. Viestintämme ja markkinointimme ulkoistimme Eralle. Eran vuokra-asiantuntija on auttanut meitä tässä isossa muutoksessa ja on kuin yksi meistä.”

toimitusjohtaja reino huusko, loiste-yhtiöt

Näin vuokra-asiantuntijuus toimii

Valitsemme tiimisi vahvistukseksi eralaisen, jonka osaaminen ja työkokemus palvelevat parhaiten tarpeitasi ja täydentävät organisaatiosi osaamista. Vuokra-asiantuntija työskentelee osana tiimiäsi, joko paikan päällä tai etänä. Viikoittaisen työmäärän sovimme mahdollisimman tarkasti ennakkoon, ja se voi olla yhtä hyvin muutamia tunteja kuin täysi työviikkokin.

Vuokra-asiantuntijamme työskentelee itsenäisesti ohjauksessasi ja tekee mahdollisimman paljon itse. Tarvittaessa hänen tukenaan on kuitenkin kaikkien muiden eralaisten osaaminen. Näin saat sujuvasti käyttöösi esimerkiksi graafisen suunnittelun tai mediakontaktoinnin ammattilaisten työpanoksen juuri silloin, kun sille on tarvetta. Toki tarjoamme käyttöösi vaikka kokonaisen oman tiimin, jos tarpeesi sitä edellyttävät.

Vuokra-asiantuntijan käyttö on erittäin kustannustehokas ratkaisu, jossa maksat vain tehdystä työstä. Jos liiketoimintasi vaatii esimerkiksi viikonloppupäivystystä tai jatkuvaa viestintävalmiutta, meillä on mallit myös siihen. Raportoimme asiantuntijan työtunnit kuukausittain.

Vuokra-asiantuntijan edut

Saat sitä, mitä tilaat
Määrittelemme yhteistyön aluksi, millaista osaajaprofiilia haet. Sen jälkeen ehdotamme sinulle tehtävään sopivinta eralaista.

Maksat työpanoksesta
Vuokra-asiantuntijan käyttö on kustannustehokas vaihtoehto, jossa sinun ei tarvitse huolehtia esimerkiksi aikaa vievästä rekrytointiprosessista. Raportoimme kaikki työtunnit kuukausittain.

Saat kokemusta
Asiantuntijamme ovat kokeneita osaajia, jotka osaavat toimia itsenäisesti myös haastavissa ja stressaavissa tilanteissa.

Lisää näkemystä
Organisaatiosi ulkopuolelta tuleva asiantuntija tuo uusia ajatuksia ja näkemyksiä rikastamaan tuttuja tekemisen tapoja. Asiantuntijamme voi toimia myös kehittäjäroolissa.

Kysymyksiä ja vastauksia vuokra-asiantuntijasta

Millaisissa tilanteissa vuokra-asiantuntija käyttäminen on hyvä ratkaisu?

Tyypillisesti asiakkaamme hyödyntävät asiantuntijavuokrausta esimerkiksi erilaisissa projekteissa tai muutostilanteissa. Asiakkaamme ovat hyödyntäneet kokeneiden sisältöjen ja viestinnän ammattilaistemme osaamista myös uudenlaisten toimintamallien käynnistämisessä ja oman organisaationsa toiminnan kehittämisessä. Määrittelemme aina tarkasti yhteistyön tavoitteet ja vuokra-asiantuntijan roolin yhteistyön aluksi.

Sopiiko vuokra-asiantuntija myös pienellä yritykselle?

Ehdottomasti. Esimerkiksi jo puolentoista päivän työpanos viikossa on iso apu sisältömarkkinoinnin ja viestinnän suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Kuinka nopeasti voin saada vuokra-asiantuntijan tiimini vahvistukseksi?

Pyrimme aina toimimaan mahdollisimman nopeasti. Toimivan yhteistyön takaamiseksi on tärkeää aluksi määritellä tarvittavan osaamisen taso ja haettu työprofiili. Asiantuntijoidemme monipuolinen työkokemus takaa sen, että he tarttuvat toimeen ripeästi ja osaavat huomioida erilaiset organisaatiokulttuurit. Tarkempi roolin perehtyminen onnistuu heiltä työtehtävien rinnalla ja käytännön kautta.

Mitä jos vuokra-asiantuntija sairastuu?

Normaalisti perehdytämme asiantuntijallemme myös varahenkilön, joka voi viedä asioita eteenpäin sairausloman aikana.

Haluatko kuulla lisää?

Eero Anhava

Toimitusjohtaja & osakas
040 530 4895
eero.anhava@eracontent.com

Tutustu seuraavaksi työmme tuloksiin!