henna-rautiainen-nimitys-1920x1080

Henna Rautiainen sisältöjohtajaksi

Eran asiakkaita pian kymmenen vuotta palvellut Henna Rautiainen siirtyy sisältöjohtajan töihin. ”Haluan varmistaa, että kaikki tekemisemme tuottaa asiakkaalle arvoa.”

Sisältöjohtajana Henna Rautiainen vastaa omien asiakkuuksiensa sisältöjen kehittämisestä, laadusta ja tuloksellisuudesta yhdessä asiakkuustiimin kanssa. Henna on yksi ensimmäisistä eralaisista, ja työskennellyt pian kymmenen vuoden ajan tuottajana ja sisältöasiantuntijana. Hän on sinä aikana syventynyt muun muassa elintarvike-, ravintola-, rakennusaloihin, alueellisen elinvoiman vahvistamiseen, finanssialan BtoB-palveluihin sekä muodin maailmaan. Aiemmin hän on ollut toimittajana Me Naisissa ja Länsi-Suomessa.

”Olen tehnyt koko työurani sisältöjen, viestinnän ja tarinoiden parissa. On aina yhtä palkitsevaa, kun onnistumme kiteyttämään monimutkaisesta asiasta oivaltavan sisällön, joka puhuttelee yleisöä, koskettaa, vakuuttaa ja rakentaa luottamusta asiakkaan brändiin. Sisältöjohtajana haluan varmistaa, että kaikki tekemisemme tuottaa asiakkaalle arvoa. Antoisinta työmme on silloin, kun onnistumme luomaan asiakkaan kanssa aidon kumppanuuden ja kehittymään yhdessä entistä paremmiksi”, Henna Rautiainen sanoo.

Erassa tehdään sisältöjä asiakaspolun jokaiseen vaiheeseen ja kaikkiin kanaviin. Sisältöjen vaikuttavuuden perustana ovat brändityöt, sisältöstrategiat ja konseptit.

”Sisältöosaaminen on kaiken tekemisemme ytimessä. Meille se tarkoittaa kykyä ymmärtää kohderyhmiä, ammentaa ympäröivästä maailmasta ja luoda erottuvia kerronnan keinoja. Hyvää sisältöä syntyy, kun sitä on tekemässä uteliaita, ennakkoluulottomia ja rohkeita ihmisiä. Henna on täysiverinen sisältöjen tekijä, joka uskaltaa sukeltaa pintaa syvemmälle ja löytää sieltä oikeasti kiinnostavat asiat”, Eran toimitusjohtaja Tuomas Littunen sanoo.

Era Content on vuonna 2014 perustettu strateginen sisältö-, viestintä- ja markkinointitoimisto, jonka liikevaihto viime vuonna oli 2,5 miljoonaa euroa ja asiakassuositteluluku 9. Erassa on töissä 17 osaajaa, joilla on vahva tausta viestinnästä, markkinoinnista ja media-alalta. Jatkuvien kumppanuuksien ohella Eran ydintekemistä ovat brändi- ja strategiatyöt, konsultointi ja valmennukset. Eralla on toimistot Helsingissä ja Etelä-Pohjanmaalla.