Strategia ja suunnittelu
Vaikuttavan markkinoinnin, viestinnän ja sisällön salaisuus? Kohderyhmiä puhuttelevat teemat, kiinnostavat konseptit, tehokkaat prosessit ja selkeät mittarit. Siis lyhyesti: hyvin laadittu markkinointi-, viestintä- tai sisältöstrategia.
Huolellisesti tehty strategia on avain tavoitteelliseen, tulokselliseen ja tehokkaaseen tekemiseen. Se kertoo miksi, kenelle ja miten sisältöjä, viestintää tai markkinointia tehdään sekä määrittelee mittarit, joilla onnistumista seurataan.
Me Erassa teemme sisältö-, viestintä-, markkinointi- ja some-strategioita. Strategiatyömme lähtee aina asiakkaamme tavoitteista, mutta tarkastelee maailmaa kohderyhmien silmin. Mielestämme hyvä strategia johtaa aina kohti uutta, mutta ottaa huomioon myös historian ja lähtee liikkeelle olemassa olevista vahvuuksista.
”Era hahmotteli meille neljä vaihtoehtoista sisältöstrategiaa, joista valitsimme rohkeimman, eli digikanaviin siirtymisen ja printtilehden lopettamisen. Nyt voimme tarttua mielenkiintoisiin ajankohtaisiin aiheisiin välittömästi, ja tuoda niistä esiin oman kantamme ja näkökulmamme. Tekemisestä tuli digisiirtymän myötä aktiivista ja jatkuvaa.”
Viestintäpäällikkö Outi Tarkka, Senaatti-kiinteistöt
Miten strategia syntyy?
Me Erassa olemme olleet asiakkaidemme apuna monenlaisissa ja -kokoisissa strategiaprojekteissa. Varsinaisen strategian tekemisen lisäksi autamme esimerkiksi strategiatyön suunnittelussa ja fasilitoinnissa tai vaikkapa strategian sisällöllisessä ja viestinnällisessä muotoilemisessa sekä visualisoimisessa.
Aloitamme työn aina tutustumalla asiakkaamme tilanteeseen, tavoitteisiin, olemassa olevaan dokumentaatioon ja tutkimustietoon.
Strategiatyön ytimessä on asiantuntijoidemme johdolla tehtävä intensiivinen ja keskusteleva työpajatyöskentely ja organisaation osallistaminen. Työpajoihin osallistuu usein ihmisiä eri puolilta organisaatiota. On tärkeää, että strategiatyössä nousee esiin organisaation näkökulmien kirjo. Täydennämme usein työpajatyöskentelyä kyselyillä koko henkilökunnalle tai asiakkaille.
Strategia rakentuu vaihe vaiheelta. Se on osiensa summa, ja brändin eri elementit loksahtavat yleensä lopullisille paikoilleen vasta työn loppusuoralla.
Työpajojen ja Eran asiantuntijatyön tuloksena syntyy strategiadokumentti, joka on selkeä työkalu toiminnan johtamisessa, valintojen tekemisessä, toimenpiteiden suunnittelussa ja tulosten arvioinnissa.
Strategiatyö jatkuu usein sisältö-, viestintä- tai markkinointikumppanuutena, jossa Era vastaa toimenpiteiden suunnittelusta, tekemisestä ja analysoinnista.
Mitä strategia sisältää?
Sisältö-, viestintä- ja markkinointistrategian keskeisiä osa-alueita ovat
- nykytilan ja toimintaympäristön sekä yhteiskunnan analyysi
- tavoitteet
- kohderyhmät
- asiakas/vastaanottajapersoonat
- teemat
- konseptit
- prosessit ja roolit
- mittarit
Strategiatyön palveluitamme
Voimme olla apuna strategiatyön eri vaiheissa suunnittelusta ja lanseeraukseen
- sisältöstrategia
- viestintästrategia
- some-strategia
- strategian kirkastus
- strategian visualisointi
- strategian viestintä
- strategiatyön fasilitointi
Kysymyksiä ja vastauksia strategiatyöstä
Kuinka kauan strategian rakentaminen kestää?
Strategiatyö muodostuu noin viikon välein järjestettävistä 3–6 työpajasta. Tiimimme työskentelee työpajojen välillä, ja teemme valmistelutyötä ennen ensimmäistä kokoontumista. Strategia syntyy yleensä noin 1–2 kuukaudessa. Arvioimme aina jokaisen asiakkaan tarpeet ja resurssit, ja mitoitamme projektin niiden mukaan.
Mitä strategian tekeminen maksaa?
Strategiatyön hinta riippuu suuresti työn laajuudesta, olemassa olevasta lähtömateriaalista ja työnjaosta asiakkaan ja Eran tiimin kesken.
Millainen tiimi Erasta on mukana strategiatyössä?
Yleensä tiimissämme on kaksi kokenutta asiantuntijaa. Jos strategiatyöhön sisältyy visuaalisen ilmeen luominen, tiimissä on myös design directorimme.
Milloin kannattaa tehdä sisältöstrategia?
Suosittelemme ehdottomasti sisältöstrategian tekemistä, jos haluatte organisaatiossanne panostaa sisältöihin ja sisältömarkkinointiin. Sisältöstrategia on työkalu, joka ohjaa sisältömarkkinointia ja sisällöntekijöitä – ovatpa he oman tiiminsä jäseniä tai ulkopuolisia kumppaneita. Sisältöstrategiaa tehtäessä tehdään keskeiset valinnat: kenelle viestit, millä teemoilla, minkälaisilla konsepteilla, missä kanavissa ja kuinka usein. Kun nämä valinnat on tehty, sisältöjen ideointi, tekeminen ja arviointi sujuu tehokkaasti ja tuloksia on mahdollista mitata merkityksellisellä tavalla.
Milloin kannattaa tehdä viestintästrategia?
Viestintästrategia on perusta kaiken kokoisten organisaatioiden viestinnälle. Se kertoo viestinnän tavoitteet ja linjan, kohderyhmät, avainviestit, prosessit ja vastuut sekä sen, ketkä ovat organisaatiosi näkyviä vaikuttajia. Viestintästrategiassa kannattaa myös hahmottaa viestinnälliset uhkakuvat ja keinot niiden ennaltaehkäisemiseksi. Kun viestinnän linjaukset on tehty kunnolla, onnistuvat myös nopea reagointi ja mahdollisuuksiin tarttuminen sujuvasti.
Miten varmistua strategian viestinnällisyydestä?
Joskus strategia voi vaatia sisällöllistä ja rakenteellista kehittämistä, jotta viestit varmasti välittyvät halutuille kohderyhmille. Olemme muokanneet ja tarinallistaneet strategian lopulliseen muotoonsa esimerkiksi johtoryhmässä työstetystä laajasta materiaalista ja visualisoineet sen sisäistä viestintää varten.
Haluatko kuulla lisää?
Eero Anhava
Toimitusjohtaja, osakas
040 530 4895
eero.anhava@eracontent.com
Riitta Pollari
Sisältöjohtaja, osakas
040 725 2463
riitta.pollari@eracontent.com