eranomainen-vuosi-2021-3

7 vuotta Eraa – 7 muistoa vuosien varrelta

Alussa oli huone Lönnrotinpuistikon laidalla ja yksi kynttilä. Nyt 25 eralaista, yli sata asiakasta vuosien varrelta – ja paljon, paljon muistoja. Syntymäpäivän kunniaksi eralaiset muistelevat.

Sopimus syntyi kynttilänvalossa

Kun vuonna 2014 allekirjoitimme sopimusta Eran silloisella toimistolla Lönnrotinkadulla, kysyimme asiakkailta, haluatteko teetä vai kahvia. Sulaketaulumme ei nimittäin olisi kestänyt kahvin- ja vedenkeitintä samaan aikaan.

Asiakas kyseli palaverissa ystävällisesti, pystyttekö hoitamaan suuren yrityksen moninaiset sisältötarpeet. Vakuutimme, että selviämme uutena ja pienenä toimistona varmasti myös vaativista ja nopeista tilanteista. Kesken tapaamisen kattovalojen sulake napsahti, ja valot sammuivat. Marraskuun illassa sytytimme ainokaisen kynttilämme. Yhden liekin lepattaessa allekirjoitimme sopimuksen. Sitten joimme teet ja nauroimme yhdessä.

Eero Anhava
Eran perustajaosakas ja toimitusjohtaja

Siivouskomero riitti neuvotteluhuoneeksi

Tilan merkitys työyhteisölle on suuri. Era kasvoi alkuvuosina toimistohotellin pikkuruisesta huoneesta Lönnrotinkadun kahden huoneen toimistoksi, josta muutimme viiden hengen voimin vuonna 2016 isompiin tiloihin Munkkiniemeen.

Voimakas kasvu vaati taas muutaman vuoden kuluttua uusia tiloja ja sopiva kohde löytyi Pitäjänmäestä. Vuonna 2017 pommikunnossa olevat tilat remontoitiin kuntoon, ja neukkarit saivat nimet meille tärkeiden paikkojen mukaan: Lönkka, Munkka ja Pitsku.

Välillä Pitskun toimistolla käy kuhina, kun taas välillä on hyvinkin hiljaista. Olemme parhaimmillamme, kun teemme työtä monipaikkaisesti, niin toimistossa, kotona kuin asiakkaillakin.

Mutta olennaista on, että keskittymiseen tai kokoontumiseen löytyy aina sopiva paikka. Välillä on toki täytynyt tehdä kompromissejakin, kuten Erassa vuosina 2016-2021 työskennellyt asiakkuusjohtaja Tarja Virolainen muisteli:

Kun aloitin työskentelyn Erassa Munkkiniemen toimistossa, ei työpäivän melskeessä toimistolta löytynyt yhtään rauhallista tilaa, joten sovimme Riitta Pollarin kanssa palkkani sekä tittelini todella pienessä siivouskomerossa. Siellä siivousrättien keskellä pääsimme ihan hyvään lopputulokseen.

Riitta Pollari
Eran perustajaosakas ja sisältöjohtaja

”Maistuisiko jogurtti hyönteisgranolalla?”

”Pääsimme Erassa herkuttelemaan kotisirkoista tehdyllä myslillä ensimmäisten joukossa loppuvuodesta 2017. Olin käynyt tutustumassa Aalto-yliopiston kampuksella kuumaan trendiin: hyönteisruokaan. Otaniemessä toimivilla nuorilla EntoCuben yrittäjillä oli kunnianhimoinen missio poistaa nälänhätä maailmasta. Sirkkabisnestä pyörittävä startup oli juuri saanut liiketoimintansa lentoon, ja keskellä kampusta kasvoi miljoona kotisirkkaa jykevässä merikontissa.

Mahtavaa pöhinää oli myös Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin opiskelijoilla, jotka olivat saaneet Fazerilta makean tehtävän: vapaat kädet suunnitella Remix Hits -pussin karkit – siis maut, värit ja muodot pussin ulkonäön lisäksi. Teollisen muotoilun opiskelijat kertoivat, kuinka kannustavaa oli, ettei heidän hulluimpiakaan ideoitaan torpattu. Sekoitepussi lanseerattiin keväällä 2018, ja karkkifaneja hemmoteltiin uusilla yllätysmauilla, kuten kirpeällä raparperilla ja mehevällä juustokakulla.

Tältäkin keikalta mukaan tarttui herkullisia karkkituliaisia eralaisten iloksi. Eniten kohtaamisissa ilahduttivat kuitenkin lahjakkaiden nuorten energia, into ja vahva usko omaan tekemiseen. Näkemys siitä, että maailmaa muutetaan vain haastamalla rohkeasti itsensä, kyseenalaistamalla ja karttamalla itsestäänselvyyksiä.”

Henna Rautiainen
tuottaja, eralainen vuodesta 2015

Sukellus pelastajan haalariin ja katse kaupungin katoille

Ensi vuonna minulle tulee Erassa kuusi vuotta täyteen. Se on pitkä rupeama yhdessä toimistossa, mutta tämä toimistopa ei ole enää juuri ollenkaan sellainen, mitä se oli kuusi vuotta sitten. Koska vuosien saatossa on ehtinyt sattua ja tapahtua, listaan kolme siisteintä hetkeä ns. työpöytäni äärestä.

Legendaarisin kuvauslokaationäkymä

Vastasin Erassa kuvausjärjestelyistä muutaman vuoden ajan, mikä tietenkin tarkoitti potentiaalisten kuvalokaatioiden aktiivista etsintää asiakkaille. Sykähdyttävin kuvauslokaationäkymä on tähän mennessä kuitenkin ollut Kallion pelastusaseman Suomen korkeimmalle kurottavan nosturin kyydistä Helsingin kattojen ylle. Turvallisuussyistä minun oli puettava päälle pelastajan haalari – mikä muuten sekin oli kokemus sinänsä.

Paras ”ihan kuin olisin oman tv-sarjani päähenkilö” -hetki

Vahvana kakkosena kovan luokan kuvauslokaatioista tulee mieleen Meilahden sairaalan katolla sijaitseva helikoptereiden laskeutumisalusta. Onneksi päälläni oli trenssi, jotta pystyin maksimoimaan hetken vaikuttavuuden ja kävelin dramaattisesti ja ehkä hieman hidastetusti laskeutumisalustan poikki.

Työhön liittyvä anekdootti, jonka jokainen ystävänikin on minulta kuullut

Tässä työssä pääsee harvoin tekemään asioita ihan ensimmäistä kertaa. Eräiden Fazerin kuvausten yhteydessä halusimme toteuttaa videolle pätkän, jossa Kluuvikadun myymälän kylttiin syttyvät valot myymälän auetessa. Eipä tiedetty, että tuon kyltin valoja ei ollut sammutettu useaan vuosikymmeneen – huhujen mukaan kyltti oli sammutettu viimeksi toisen maailmansodan aikaan. Totta tai ei – jännitti aika lailla, syttyykö kyltti sammuttamisen jälkeen enää ollenkaan!

Salla-Mari Kinnunen
johtaja, digitaalinen markkinointi, eralainen vuodesta 2016

Brändityötä metrotunnelissa

Muistan aina syksyn 2017 ja ensimmäiset kuukaudet Erassa. Ne täyttyivät Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksen brändityöstä. Uusi työpaikka jo pelkästään kuumotti, mutta kun kaiken kukkuraksi pääsin vielä mukaan projektiin huiman kiinnostavan asiakkaan kanssa, niin kyllähän posket punoittivat.

Yksi hauskimpia ja ällistyttävimpiä hetkiä oli, kun eräänä marraskuisena aamuna löysin itseni Otaniemen metrotunneliin johtavasta väliaikaisesta käytävästä pitämästä huolta siitä, että käytävän seiniin tekemämme kampuksen kehitystä kuvaavat teippaukset kiinnitetään oikein. Ja sekin keikka, kun kiersimme mainostilamyyjän kanssa ympäri aluetta laskemassa valopylväiden mainospintoja, jotta saisimme yliopiston hienon visuaalisen ilmeen näkyville kaikille otaniemeläisille.”

Tarja Kopra
viestinnän asiantuntija, Erassa vuodet 2017–2023

Asiakkaan kyydissä avaruuteen

Artikkelin, videon tai muun sisällön tekijänä pääsee jatkuvasti perehtymään uusiin asioihin ja tutustumaan mielenkiintoisiin asiantuntijoihin. Viime vuonna pääsin avaruuteen. Tein asiakkaalle juttuja siitä, miten maapallon kiertoradoilla liikkuvia satelliittiverkkoja hyödynnetään 5G-yhteyksissä. Kiehtova avaruustutkimus tuli tutuksi.

Era-vuosien aikana olen tutustunut myös esimerkiksi siihen, miten hiivasieni elää pullataikinassa tai onko homesieni rakennusten suurin ongelma (ei ole!). Erassa oppii jatkuvasti uutta, ja matkaa uuteen tehdään aina yhdessä. Siksi tämä työ onkin niin kivaa!

Marja Ollakka
tuottaja, eralainen vuodesta 2018

Era-kollega yllättää aina

Kolmen vuoden jälkeen yllätyn eralaisista edelleen. Vuonna 2018 tulin työharjoittelua varten toimistolle haastatteluun reippaasti etuajassa. Niinpä vietin aikaa taukohuoneessa syömässä Tuomas Littuselle hankittua synttärikakkua. Ensimmäinen minulta kysytty kysymys oli, että ’mitä mieltä oot savolaisista?’

Kerran luulin meneväni palaveriin, mutta ensimmäinen vartti siellä selattiin Tinderiä. Eräissä joulujuhlissa mietin, että hitsi, en osaa bilettää kuten keski-ikäiset.

Ensimmäisinä Era-vuosina tein tuottajan töitä opintojen ohella. Kun luentojen lomassa kävin toimistolla, istua nökötin aina samassa nojatuolissa. Siinä oli aivan parasta olla, kun sai rötköttää epäergonomisesti. Ja raivostuttavaa, koska siinä liepeillä ei ollut edes pistorasiaa.

Sara Gyldén
tuottaja, Erassa vuodet 2018–2022