Yhteistä pohdintaa, haastamista, uusia kerrontatapoja, asiantuntijakirjoittajien kouluttamista. Nauta-lehden uudistuksessa pureuduttiin brändin ytimeen monin keinoin. Tuloksena sisältöihin on tullut lisää omakohtaisuutta, niitä jaetaan netissä ja toimitus saa lukijoilta kiitosta.

 

Millaisen kumppanin halusitte mukaan uudistamaan Nauta-lehteä, päätoimittaja Sanna Lohenoja?

Halusimme viedä yhdessä kumppanimme kanssa Nauta-lehden uudelle vuosikymmenelle – myös vahvemmin digiin. Tarvitsimme sparraajaa, joka kehittää uutta ja pohtii, mitä kannattaa jatkaa ja mistä luopua. Lehtemme uudistaminen oli tyrehtynyt monta kertaa ajanpuutteeseen.

Eralaiset toivat esiin asioita, joita emme enää karjakuplassamme nähneet. Tykkään, että tällaisessa työssä oikeasti haastetaan, eikä tulla vaan hymistelemään. Eralaiset saivat silmämme aukeamaan siitä, mikä on kohderyhmillemme tärkeää ja vaikuttavaa sisältöä.

Miten uudistustyötä käytännössä tehtiin?

Eran vetämissä työpajoissa syntyi uusia teemoja ja sisältökonsepteja. Oli arvokasta, että mukana kehittämistyössä oli lehteemme kirjoittavia asiantuntijoita sekä karjatilallinen – kohderyhmämme ydin ja ihminen, jonka arjesta me kirjoitamme.

Pohdimme yhdessä, miten puhutella maatalouden ison murroksen keskellä eläviä kohderyhmiämme syvällisesti. Miten luoda ihmisille tulevaisuudenuskoa vaikeissakin elämäntilanteissa? Kehitimme kerronnallisesti kiinnostavia konsepteja ja niiden versiointitapoja printtiin ja digiin. Tämä oli hyvä – ja rankka – työskentelytapa. Mutta se ehdottomasti kannatti. Kaikki mukana olleet sanoivat jälkeenpäin, että tällainen työskentely antoi myös virtaa.

Miten sitoutitte lehden tekijät mukaan uudistukseen?

Eran Riitta Pollari veti kirjoittaja- ja kerrontakoulutuksen asiantuntijoillemme. Hänellä on ajattelemaan herättävä ja konkreettinen tyyli kouluttaa, jonka jäljet huomaa koko viestinnässämme.

Millaisia tuloksia uudistus on poikinut?

Digitaaliset kanavamme ovat ottaneet aimo harppauksen ja sisältöjämme on alettu jakaa. Lukijoilta on tullut paljon positiivista palautetta. Nykyään teemme sisältöjä myös verkko edellä.

Palvelumme Nauta-lehdelle

  • Brändi
  • Sisältöstrategia
  • Sisältömarkkinointi
  • Visuaalinen suunnittelu
  • SEM
  • Viestintä

Haluatko kuulla lisää?

 

Myyntijohtaja Niko Helle
niko.helle@eracontent.com
040 486 4869

Sulje