Eracontent_10

Sapattivapaa – elämäni ihmiskoe

Irrottauduin vakityöstäni ja jättäydyin sapatille määräämättömäksi ajaksi lähes parin vuoden pohdiskelun jälkeen. Ratkaisu tuntui ainoalta mahdollisuudelta, sillä havaitsin arjen pienistä merkeistä, että olin alkanut elää sivussa itsestäni. Pelkäsin, että minusta oli hyvää vauhtia tulossa ankeuttaja. Työpaikan kyynikko, joka valittaa kaikesta, mutta ei esitä tilalle yhtäkään rakentavaa ideaa.

Kun uusi työntekijä kertoi, miten hän ei malta käydä iltaisin nukkumaan odottaessaan seuraavaa työpäivää, meinasin heittää sarkastisen kommentin Siperian opetuksista. Onneksi tajusin pitää suuni kiinni. Mikä oikeus minulla olisi ollut vuodattaa omat tuntemukseni syyttömän niskaan?

Aluksi ajatus irtiotosta tuntui umpimahdottomalta ja selittelin järkisyillä, miksi oli vain jaksettava. Hulluin selitys oli työsuhdeauto, koska kyllähän ihminen nyt kulkupelin tarvitsee.

Viimein tein päätöksen. Ilmoitettuani lähdöstäni sain tulvimalla yhteydenottoja ja onnitteluja. Jotkut alkoivat luetella mitä kaikkea voisin tehdä sapatilla. Tajusin, että he kertoivat todellisuudessa omista haaveistaan.

Toiset puolestaan luettelivat syitä, miksi eivät voi jäädä sapatille, vaikka haluaisivatkin. Sitten olivat tietenkin ne, jotka tavallaan ymmärsivät, mutta silti eivät. Yli nelikymppinen nainen ei kuulemma voi jättäytyä pois työelämästä täysin tyhjän päälle. Jos ei halua jäädä loppuelämäkseen ilman työtä.

Yllätyin huomatessani, miten paljon tunteita, kätkettyjä toiveita ja toisaalta valtava määrä kliseitä sapattiin liittyy. Ihmisten mielissä sapatti tarkoittaa täyskäännöstä arvoissa ja elämässä muutenkin.

Mutta eihän se niin mene. Onnistumiset ja epäonnistumiset kulkevat mukana. Jouduin tulemaan toimeen itseni kanssa ilman työroolin suomaa turvahaarniskaa.

Oli hätkähdyttävä huomata, miten arvotamme itseämme ja toisiamme työn kautta. Näin sen ihmisten katseissa, kun yritin uusille tuttavuuksille kertoa lyhyesti mitä teen. Vanhat hissipuheet eivät enää päteneet. Olin vain paljas oma itseni.

En ollut kiinnostava yrityksen tai valta-aseman kautta. Tapasin ihmisiä, jotka lopettivat keskustelun sikseen, mutta myös ihmisiä, joihin sapattini teki vaikutuksen. Jokainen kohtaaminen vahvisti käsitystäni aitouden merkityksestä. Ihmiset ovat kiinnostavia ihan omina itsenään. Minulla tämän tajuamiseen meni muutama kuukausi ja opin vastaamaan Mitä teet työksesi -kysymyksiinkin kertomalla, että nautin olostani.

Minulla ei oikeastaan missään vaiheessa tullut tarvetta lähetellä työhakemuksia. Totta kai tiesin, että taloudellisistakin syistä minun olisi ennen pitkää palattava takaisin työelämään. Minulla oli kuitenkin pohjaton luotto siihen, että se oikea tapa elättää itsensä tulee kyllä vastaan, kun asioille antaa riittävästi tilaa.

Sapattia oli kulunut noin kolme kuukautta, kun vanha haaveeni heräsi henkiin. Minusta piti tulla lukioikäisenä toimittaja, koska tykkäsin kirjoittamisesta. Niinpä nyt, yli 20 vuotta myöhemmin perustin oman juoksublogin, jonne kirjoitin ajatuksiani. Lukijoiden palaute kannusti jatkamaan. Tutkailin samalla voisiko toimittajan työ edes jossain muodossaan olla minulle mahdollista. Kevään kuluessa Riitta Pollari Era Contentista soitti ja tarjosi yhteistyötä Kerron.fi-sivuston Sporttareissa.

Olen aina ajatellut, että parhaat onnistumiset syntyvät intohimosta. Nyt pääsin oman elämäni ihmiskokeessa toteamaan, että olen ollut oikeassa. Uskalsin tehdä minua oikeasti kiinnostavia asioita vailla ulkokultaista uraetenemistä tai työroolia. Se tuntui virkistävältä kaikkien työvuosien jälkeen.

Kerron.fi-yhteistyö kantoi hedelmää ja aloitin asiakkuusjohtajana sisältötoimisto Era Contentilla. Teen nyt työtä, jossa pystyn yhdistämään pitkän osaamiseni viestinnästä ja markkinoinnista sekä tuomaan tuoreen näkökulman tekemiseen.

Irtiotto työelämästä muutti minua monella tavalla, enkä varmaan vielä edes ymmärrä miten paljon. Törmäsin nimittäin aiemmassa elämässäni jatkuvasti työtilanteisiin, jossa porukka vaahtosi bisnesjargonia milloin mistäkin, mutta kenelläkään ei oikein tuntunut olevan konkreettista käsitystä mistä puhutaan. Lopulta kukaan ei enää uskalla, halua tai viitsi kysyä, mistä kaikessa loppujen lopuksi on kyse. Kukapa haluaisi vaikuttaa hölmöltä työkavereidensa silmissä.

Katseltuani maailmaa hetken työelämän muurien ulkopuolelta tuon toiminnan älyttömyys näyttäytyi kovin kirkkaana. Nyt tohdinkin liputtaa välittömästi, jos en jotakin osaa tai ymmärrä. Se on kaikessa yksinkertaisuudessaan paras keino oppia uutta.

Sapattini kesti kymmenen kuukautta. Aika auttoi minua kysymisen lisäksi olemaan myös rehellinen itselleni, uskomaan unelmiini ja toteuttamaan niitä. Nyt olen taatusti herkempi, avoimempi, hauskempi ja ammattitaitoisempi työkaveri kuin olisin ollut ilman taukoa.

Tarja Virolainen on Era Contentin asiakkuusjohtaja ja ensimmäinen suomalainen nainen, joka on on päässyt maratoonareiden Star Finisher -listalle eli juossut kaikki maailman kuusi suurinta maratonia.